Aloitussivu / Palvelut / Kotikunta- ja väestötiedot / Turvakielto

Turvakielto

Jos henkilöllä on perusteltu syy epäillä oman tai perheensä turvallisuuden olevan uhattuna, maistraatti voi hänen pyynnöstään määrätä, ettei hänen kotikunta- tai osoitetietojaan saa antaa väestötietojärjestelmästä muille kuin viranomaisille.

Maistraatti edellyttää turvakiellon hakijalta kirjallista, perusteltua pyyntöä tai ainakin käyntiä virastossa. Turvakieltomääräys voi ensimmäisellä kerralla olla voimassa enintään viisi vuotta. Sitä voidaan jatkaa kaksi vuotta kerrallaan.

Turvakielto ja osoitteen luovuttaminen

Kun henkilöllä on turvakielto, hänen osoitettaan ei luovuteta useissa tapauksissa viranomaisillekaan. Ne viranomaiset, jotka saavat henkilön yhteystietoja järjestelmiinsä, saavat myös tiedon turvakiellosta.

Samantapaisesta luovutusrajoituksesta on säädetty myös viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa. Salassapitovelvollisuus koskee tällöin kuitenkin vain sitä viranomaista, jolle henkilö on esittänyt pyynnön tietojensa luovutuskiellosta.

Yhteysosoitteen ilmoittaminen maistraattiin

Henkilö, jolle on myönnetty turvakielto, voi ilmoittaa maistraatille yhteysosoitteen merkittäväksi väestötietojärjestelmään. Turvakiellon luovutusrajoitukset eivät koske yhteysosoitetta, joten muutkin kuin viranomaiset voivat tarvittaessa saada sen avulla yhteyden turvakiellon saaneeseen henkilöön. Yhteysosoite on eri asia kuin väestötietojärjestelmään merkittävä postiosoite, jota koskee turvakiellon luovutusrajoitukset.

Yhteysosoite voi olla esimerkiksi postilokero-osoite, työpaikan osoite tai muu vastaava osoite, josta ei ilmene henkilön asumista koskevia täsmällisiä tietoja. Ilmoittaja on vastuussa siitä, että hänen yhteysosoitteekseen ilmoittama osoite on käytettävissä hänen postilähetyksiensä vastaanottamiseen.

Yhteysosoite voidaan luovuttaa kaikille sitä tarvitseville tahoille, ellei henkilö ole ilmoittanut väestötietojärjestelmään merkittäväksi tietojenluovutuskieltoja, jotka koskevat myös yhteysosoitetta (suoramarkkinointikielto, yhteystietojen luovutuskielto, asiakasrekisterin päivityskielto, henkilömatrikkelikielto ja sukututkimuskielto). Tietojenluovutuskiellot voidaan ilmoittaa samanaikaisesti yhteysosoitteen kanssa. Mikäli henkilöllä on jo tietojenluovutuskiellot merkittynä väestötietojärjestelmään, koskevat nämä automaattisesti myös yhteysosoitetta. Kiellot ovat voimassa toistaiseksi ja ne on mahdollista poistaa toivotuilta osin.
 
Yhteysosoite tulee voimaan, kun se on merkitty väestötietojärjestelmään, ja se on voimassa enintään turvakiellon päättymiseen asti. Yhteysosoite on mahdollista muuttaa turvakiellon voimassaoloaikana. Kun turvakiellolle haetaan jatkoa, on yhteysosoite ilmoitettava uudelleen.
Yhteysosoite voidaan ilmoittaa väestötietojärjestelmään tunnistautumisen jälkeen sähköisellä lomakkeella Suomi.fi -palvelussa tai henkilökohtaisella käynnillä lähimmässä maistraatissa.