Aloitussivu / Palvelut / Ohjeita ulkosuomalaisille

Ohjeita ulkosuomalaisille

Asuessaan ulkomailla Suomen kansalaisen henkilö- ja asumistiedot säilyvät ajantasaisina Suomessa vain, jos hän itse huolehtii muuttuneiden tietojensa ilmoittamisesta Suomeen.

Ilmoituksen muuttuneista tiedoistaan (mm. avioliitto, avioero, lasten syntymä ja asuinosoite) voi tehdä joko viimeisen kotikuntansa maistraattiin tai lähimpään Suomen edustustoon nykyisessä asuinmaassaan.

Kun tiedot väestötietojärjestelmässä ovat ajantasaisia, on esimerkiksi passin saaminen nopeampaa.

Väestötietojärjestelmä

Väestötietojärjestelmä on valtakunnallinen atk-rekisteri, jossa on perustiedot Suomen kansalaisista ja Suomessa vakinaisesti asuvista ulkomaalaisista, rakennuksista, rakennushankkeista ja huoneistoista. Lisäksi järjestelmä sisältää kiinteistö- ja toimitilatietoja.

Väestötietojärjestelmää ylläpitävät Väestörekisterikeskus ja maistraatit. Tietoja käytetään hyväksi koko yhteiskunnan tietohuollossa, esimerkiksi julkishallinnossa, vaalien järjestämisessä, tutkimuksessa ja tilastoinnissa, verotuksessa sekä eläkejärjestelmissä.

Myös useat yritykset saavat väestötietojärjestelmästä tietoja esimerkiksi markkinointitutkimuksia, suoramainontaa ja asiakasrekisterien päivittämistä varten.